Ennen vanhaan ihmiset valitsivat mieleisensä näitä paikkoja. Ehkä kaksituhatta vuotta tai viisituhatta vuotta sitten, kukapa tietää...

 

Kuitenkin on helppoa silittää, miksi meidän esi-isämme on jäänyt tänne. Vielä silloinkin, kun ensi kerran joutuu Vuonniseen huomaat ajattelevasi, että olet tullut kotiin.

 

Pohjoisien metsien ja maalauksellisien tunturien ympäröimä lampi tapaa sinut täällä. Rauhallinen, turvallinen ja miellyttävä seutu - juuri semmoinen paikka kodiksi kutsutaan. Samaan aikaan kuitenkin täällä on avaraa, koska taloja pihoineen sijaitsevat kylän rannoilla hajallaan.

 

Kun jo vähän tottuu uuteen paikkaan alkaa ihmetellä maiseman monimuotoisuutta. Minne tahansa katsoinkin – jokaisella suunnalla on oma ominaisuus, oma tunnelma.

 

Vasemalla on metsän seinä, vaaleita mäntyjä, synkkiä kuusia. Metsän uumenissa on piilotettu marjoja, sieniä ja riistaa.

 

Oikealla on järvenselkä, saaret, kaisla ja lumpeita, jotka liikkuvat kalojen leikkiessä veden pinnalla.

 

Sitten saa tietää, että sen lammen nimi on Riitalakši ja se on pitkän Ylä-Kuittijärven alku. Pohjanpuolesta Riitalakšeen laskee kaksi jokea Kuržma ja Voinitsa, jotka ovat väsyeet omasta koskista ja sen takia laiskasti virtaavat suussa.

 

Joen pyörre, kuohuva koski, metsän lampi tai järven aava on koti jollekin kalan lajille.

 

 

Kalastaja voi yrittää heittää omat kalanpyydykset eri vesipaikkoihin. Se on hyvä mahdollisuus levätä luonnolla ja unohtaa huolet, saada raikasta ulkoilmaa ja pyytää saalista.

 

 

 

Viisas esi-isä valitsi itselleen semmoisen talon, jossa on kodikasta ja hiljaista ympäri vuoden. Samaan aikaan on vapaa matka kaikkiin suuntiin. Muutaman askeleen päässä sijaitsee hyviä kalastus- ja metsästyspaikoja.

 

 

Kerran ystävien seurassa istuimme juomassa teeta. Yhtäkkiä joku sai ajatuksen mennä kalaan, mutta vain, että hiukan venytellä ja heittää virveliä. Kymmenessä minuutissa olimme jo joen sillalla.

 

Kalastajat heittivät virvelit hypellen kiviä pitkin ja vetivät haukia.

 

Minun ystäväni seisoi kotivaatteet päällä ja tossut jalloissa katsoen sillalta touhua ja nauttien rauhallisesta illasta.

 

Sitten minä ymmärsin hänet ja kadehdin häntä.

 

Voi asua erinomaisissa kaupungissa ja vapaasti määräillä omaa neliömetriä, mutta eivät kaikki voi määräillä "asuntoa", jonka pinta-ala mitataan neliökilomitrillä.

 

Kuitenkin voi halutessa tavoittaa vapauden tunteen ainakin pariksi viikoksi.

 

Olisi hienoa, jos te jättäisitte omat taloushuolet (kalan perkaus tai sienten puhdistus), istahtaisitte seinävierustalle luoteen näköalalle. On tosi kiva istua hiljaisuudessa katsoen auringonlaskun kaleidoskooppia.

 

Kotonanne te näette unessa sen illan, hiljaisuutta ja loppuvan päivän värejä. Vaikeasta eilistyöpäivästä ja tulevasta huoleineen päivästä huolimatta te häräätte hymyillen.

 

 
* * *

 

 

Sivustostamme löytyy erilaisia tietoja Vuonnisesta, sen historiasta ja nähtävyykistä, sen lisäksi voi saada tietää matkailun ja loman mahdollisuuksista Ylä-Kuittijärven lähialueella.

 

Toivomme, että sivustoamme tulee jatkuvasti kehittää ja täydentyä uudella ja kiinnostavalla tiedolla.

 
 

Tervetuloa Kalevalan synnyinmaahan!