Lähtiessä metsään karjalainen aina otti huomioon pohjolan luonnon arvaamattomuutta ja ymmärsi aina että enemmin tai myöhemmin olosuhteet voisivat olla vastoin häntä. Asumisongelmassa apuna oli kirves sekä lapsuudesta opitut rakentamistaidot. Alun perin kämppä oli salvos sisäänlämpiävän uunin kanssa, sen voi asentaa yksi ihminen pävässä. Vähitelleen muutamassa vuodessa koko leveä karjalainen taiga peitti k ä m p p i e n verkkoon. Monta kymmentä vuotta nämä rakennuksen palvelivat kansaa.
Poismennessä matkamies noudatti pyhää taigalakia ja aina jätti kuivia polttopuita, suolaa, tulitikkuja ja vähän ruokaa. Sekä tiesi, että toisessa k ä m p ä s s ä aina löytyy samanlainen "sarja", joka auttaa pitkän matkan jälkeen säilyttämään hengen. Nimenomaan näitä keskinäissuhteita tuntemattomien ihmisten välissä Pauli Leontjev kutsui "ihmishyvyyksen kipinöiksi".
Nykyaikana k ä m p p ä on matkustajille, kalastajille, mesästäjälle tarkoitettu talo, joka sijaitsee Luoteis-Karjalan uniikki etniskultuurisella alueella, Kalevala-eepoksen synnyinmaalla. Se talo on ilman ylellisyyksiä, mutta kodikas, jossa on kaikki välttämättömyystarvikkeet.
Tänään sana k ä m p p ä on valitettavasti melkein unohdettu Karjalassa ja sen asemesta käytetään sellaisia sanoja kuin kylätälo, matkailumaja, camping jne.
Mutta vanhassa runonjaulajien kylässä Vuonnisessa on säilytetty kieliperinne puhumattakaan ikivanhasta karjalaisesta vieraanvaraisuudesta.
Talo on klassinen karjalainen kylätalo, joka sisältyy paitsi asuintiloja myös erilaisia taloustiloja- ja rakennuksia (esim. navetta, heinälata, vaja jne.)